torstai 31. joulukuuta 2015

Vielä viimeiset

Ehdin varmaan tässä vielä naputella ennen vuodenvaihdetta viimeisen pikku jutun. Ennen joulua rummutin kovasti pukin pajaa ja salaisia neuleita. Nyt on aika näyttää vähän hämyisellä pajalla otettuja kuvia joululahjoista!

Aloitetaan pipolla. Olen jo parina viime vuonna antanut äitini miehelle lahjaksi neulotun pipon ja aina niistä on löytynyt jotain vikaa (!!!!raivoa!!!). Sitten sen muistin! Vanha ja luotettava 1898-pipon ohje! Olen tehnyt pari niitä aiemminkin elämäni miehille. Pipo on helppo ja nopea tehdä, siihen riittää sata grammaa Seiskaveikkaa tai esimerkiksi edullista Lauria Saiturinpörssistä.

Tosi lämmin ja kiva! Korvien päällä on tuplalämpö!
Tein myös pari kauluria. Ensimmäinen sisarelleni.


Timangikauluri valmistui myös nopeasti ja helposti Drops Nepalista. Ohje on Mooglysta ja kauluri on toivottavasti lämmin! Lankaa kului ihan vähän vajaa kaksi kerää.

Toinen kauluri oli mummilleni. Todella kaunis ja pehmeä Andit-kauluri on neulottu Adriafil Sierra Andinasta. Ostin langat Snurresta jo viime talvena ja sain ihanan ohjeen kaupan päälle.


Ihan surkea pikaräpsy on otettu autossa kun vielä vähän päättelin matkalla mummilaan.
Vielä yhdet pikku tossut annoin äidilleni Maria Drockilan kynttilän kaveriksi.



Virkkasin kaksi neliötä ja ompelin yhteen sivun ja vähän toista kantapääksi. Tosi hauska pikkuohje, jonka bongasin Taika-askartelulehden joulunumerosta!

Sitten jatketaan seuraavaan vuoteen! Kaikenlaista on tiedossa!

HUV eli Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulukortit

Nyt varmaan suurin osa joulukorteista alkaa olla perillä, joten voin paljastaa täälläkin minkälaisia tein!

Olen aika huono korttiaskartelija. En tiedä miksi aivoni ei osaa yhdistää kaikkia hienoja papereita ja leimasimia korteiksi, joten tänäkin vuonna menin aika yksinkertaisilla korteilla. Ihania tuli kuitenkin!!!


Jo viime vuonna suunnittelin saman tapaisia kortteja, mutten aloittanut niiden valmistusta ajoissa. Tänä vuonna ehdin valita lumihiutaleiden ohjeen, virkata ja tärkätä hiutaleet, sekä askarrella kortit hyvissä ajoin (eli vein ne postilaatikkoon viimeistä postituspäivää edeltävänä yönä).

Aluksi tärkkäsin hiutaleet ihan vaatetärkillä, mutta varsinkin isommilla yksilöillä se ei ihan riittänyt pitämään sakaroita muodossa. Sitten onneksi näin jostain blogista ohjeen sokerilla kovettamiseen ja johan alkoivat koristeet pysyä ojennuksessa!

Näin! 1 osa vettä ja 1 osa sokeria tuottaa hienon tärkin.

Pelkkä yksinäinen lumihiutale näytti vähän tylsältä keskellä korttia, joten kokeilin piirtää pari kaveriksi. Varsinainen neronleimaus iski kuitenkin hetken päästä ja tajusin, että voin koristella hiutaletta vähän lisää! Ostin viime talvena Sinellistä pakkauksen, jossa oli kultainen, hopeinen ja valkoinen geelikynä. Niillä sai hienosti koristeltua ja kirjoitettua vähän jaarituksia sisäsivulle.



Tein päättelylangasta pienen ripustuslenkin jokaiseen lumihiutaleeseen ja pistin neulalla korttipohjasta läpi. Alasakaraan käytin Barbie-pakkauksista tuttua tekniikkaa, jossa jalka sidotaan pikku pätkällä lankaa. Näin vastaanottaja voi irrottaa ihanan lumihiutaleen ja ripustaa sen haluamaansa kohteeseen!

Ihan tavalliset valkoiset kirjekuoret (Kierrätyskeskuksesta, kuten korttipohjatkin) saivat jouluisaa ilmettä Ikean koristeteipeistä!
En kuitenkaan ollut niin hyvissä ajoin, että ihan kaikille olisin ehtinyt askarrella hienot lumihiutaleet, joten väsäsin nopeasti vielä pari erilaista korttia.


Näitä kuusikortteja tein viimevuonna ja nyt lähetin nämä sellaisille, joille en ainakaan lähettänyt viime jouluna. Tähtitarran alle vain vihertäviä koristeteippejä ja avot!

Olen saanut itse vain neljä korttia! Ainakin yksi pitäisi vielä olla tulossa. Surkeaa kun oma äitikään ei lähetä joulukorttia!

lauantai 19. joulukuuta 2015

Tummun sukat

Kävimme oleskelemassa muutaman päivän äitini luona Kokkolassa. Reissu oli oikein rentouttava ja olisin voinut jäädä äidin sohvalle makaamaan vaikka viikoksi. Sopivasti vierailumme ajaksi joku oli tilannut ihanan lumimaisemankin.

Uu, lunta!!
Sohvalla löhöilyn lisäksi neuloin parin sukkia. Itseasiassa löhösin sohvalla myös niitä neuloessani. Katselin Netflixiä ja siinä samalla pyöräytin aika kivat sukat sekalaisista 7veikkajämistä. Nämä ovat joululahjaksi mummulleni, joka lahjoitti minulle jättisäkin hänelle ylimääräisiä lankoja viimereissulla. Hän mainitsi samalla, että hänellä olisi tarvetta uusille sukille. Näiden pitäisi lämmittää vanhan talon lattioilla tepastellessa.


Olen kuullut, että violetti ja punainen eivät sovi ollenkaan yhteen, mutta EI KIINNOSTA! Minusta sopivat hienosti!


Vaikka käärinkin nämä sukat joulupaperiin, uskalsin esitellä ne täällä, sillä en usko, että mummeli yllättäen opettelee käyttämään tietokonetta ja löytää tämän blogin vielä ennen joulua!

LUNTAAAA!!!
Yritimme tilata pizza-onlinesta pizzaa, mutta ilmeisesti se ei ole Kokkolassa ainakaan vielä kovin suosittu. Pizzansyönnin ja kaljanjuonnin (ja neulomisen) lisäksi vierailimme myös useilla kirpputoreilla! Oli kivaa kun Pupukin innostui katselemaan kirppiskamoja. 

Muunmuassa hieno vintage-kaava tarttui mukaan!

perjantai 11. joulukuuta 2015

Häämatkatakki

En nyt jaksakaan esitellä mitään joulukotia täällä kun eihän sellainen ketään kiinnosta! Ehkä ennen joulua saatan vilauttaa jotain joulutunnelmointia. Pari omatekemää koristetta tietenkin esittelyssä! Edelleen vaan kuvien huonous harmittaa. Nämäkin kuvat otettiin muka valoisana päivänä keskipäivällä, eikä niistä nää mitään!

Kun lähdimme pitkään reissuun, halusin jonkin sellaisen neuleen, joka kestää koko reissun ajan. Joku sellainen, johon voin ostaa lisää lankaa jokaisesta kaupungista, jossa pistäydymme. Tongin Ravelryn ohjehakua jonkun aikaa, kunnes törmäsin mitä ilmeismpään malliin! Tietenkin Adelheidin Hulda Ullasta. Siihen voisin koko loppuelämäni kääriytyä ja muistella naimisiinmenoa ja häämatkaa!




Pistin paidan puikoille ja posottelin jonkin matkaa kunnes arvoisa suunnittelija otti minuun yhteyttä ja kysyi, olisinko kiinnostunut testaamaan ylhäältä alaspäin neulotun. version ohjeesta. Tietenkin! Olinkin ennen aloittamista miettinyt, osaisinko kääntää ohjeen toiseen suuntaan. Ei sitten tarvinnutkaan kun se oli jo tehty valmiiksi, HEH!

Ohje on nyt myös erivahvuisille langoille kirjoitettu, upskua! Mutta sitten asiaan! Takki nieli vaivaiset 1758 metriä lankaa! Jätin sen kyllä pari senttiä ohjetta lyhyemmäksi, ettei se olisi aivan mekko. Silti tosi vähän lankaa kului! Takista tuli ihanan värikäs ja se muistuttaa häämatkan kohteista.
En tiedä kuka tämä mallina toimiva Krapula-Kalle on. Löytyi ulkoa.
Matka alkaa ylhäältä. Helsinkiä kuvaa Hopeasäikeen Sukka värissä Itämeri. Katselin muidenkin värjäreiden Itämerisävyjä, mutta minusta tuntuu, ettei kukaan muu kuin Hopeasäikeen Pirre ole nähnyt Itämerta koskaan! Eihän se ole turkoosi tai syvänsininen vaan vähän harmaan vihertävä!

Tanskasta mukana Isager Spinni ja Las Vegasista aavikon taivaan vaaleansinistä Aracaunia Huascoa (väri 107 Aqua). Las Vegasin yötä ja Flamingo-hotellia kuvaa violetti-pinkki Ella Rae Lace Merino (väri 112).

Kaliforniassa ympäristö oli enimmäkseen kuivunut ruskeaksi, joten valitsin oljenkeltaisen Tactile Fiber Arts Studion langan San Fransiscosta. Kuitenkin ruskean välistä pilkisti siellä täällä vihreää, joten keltaisen kanssa mukaan pääsi Baah! La Jolla. 

Viimeisen langan, eli punertavan, poimin New Yorkista. En ihan heti keksinyt miten se kuvastaa New Yorkia, mutta halusin mukaan punaista ja ihastuin lankaan heti kun näin sen. Vähän aikaa mietittyäni päätin, että New Yorkmaista langassa on vähän tuommoinen... kulunut väri. Ainakin Hell's Kitchenissä kaikki tuntui olevan vähän remontissa.

Ainiin, se punainen lanka on Mrs. Crosbyn Train Case. Tuntuma on jotenkin kuin Harry Potterin näkymättömyysviitassa! Tästä minun erittäin näyttävästä viitasta tuli niin hieno! Olipa hauskaa myös muistella matkaa. Jos et ole vielä lukenut matkakertomuksia, käy ihmeessä kurkkaamassa tekstit "häämatka"-tunnisteella! Ainakin minusta ne olivat hauskoja katsoa nyt kun matkasta on kulunut vähän aikaa!

Kyllästyin tasaraitaan jossain vaiheessa. Hihoissa pelkäsin, että jäljestä tulee liian villiä. Turha pelko!

Mahdollisesti palaamme jouluvalmisteluihin pian! Joululahjat ikävä kyllä näyttävät vielä aika paljon samoilta kuin vasta lankakaupasta ostettuna!

lauantai 21. marraskuuta 2015

Sydämellisiä jouluvalmisteluja

Huhhuh! Viimein on jotain esiteltävää. Työt ovat imeneet viimeaikoina minusta kaikki mehut, joten paljon ei ole valmistunut (ainakaan sellaista, joka ei olisi mennyt joululahjakoriin) ja pimeyden takia kunnolliset kuvat ovat antaneet odottaa itseään. En kahden viikon kuvausyritysten aikana onnistunut saamaan hyviä kuvia, mutta jotain on nyt näyttää!

Näin Kototeko-blogissa hauskan ja helponnäköisen villasydämen (kannattaa muuten vilkaista tuo Pikkuisen käsintehty joulu -sarja, tosi kivoja juttuja!). Olen aina miettinyt, mistä ihmisille tulee niin paljon vanuttuineita villapaitoja, joista voi kivasti askarrella kaikenlaista. Mieleeni tuli kuitenkin heti eräs kadulta löytämäni akryylineule, jota en ole kovin paljon käyttänyt.

Sydämien ompelu ei ollutkaan ihan niin helppoa kun olin kuvitellut. Kannattaa tehdä mieluummin vähän tuommoinen pitkän muotoinen, kuin pyöreämpi. Ei siis tuollainen kuin tämä minun ensimmäiseni, enemmäin kuin tuolla Strömsössä Kototekossa! Lisäksi: älä missään nimessä jätä täyttöaukkoa pyöreään kohtaan, vaan pitkälle sivulle.
Rappukäytävässä oli pimeää, vaikka oli keskipäivä. En ehtinyt viedä kohdetta valoisampaan kuvauspaikkaan, sillä otin kuvan kiiruhtaessani töihin.
Ensimmäisen laitoin itselleni jouluisaksi ovikoristeeksi. Lisäsin koristeeksi huovutetut pikkusydämet. Niitä tulemme näkemään täällä blogissa lähiaikoina, sillä aion käyttää niitä joulukoristeluun. Ripustuslenkiksi leikkasin henkarijutun jostain paidasta.

Toisen, isomman sydämen ripustuslenkinksi ompelin jo ompelukonevaiheessa lahjakassin kantokahvan ja koristeeksi laitoin pari polymeerimassasta askartelemaani nappia. Molemmat sydämet on täytetty samalla paidalla, josta ne on tehty. Ihan hyvä ratkaisu, sain kierrätettyä enemmän, eikä pitsin läpi näy vaaleaa täytettä!

Tälle en ehtinyt odotella kuvausta varten päivänvaloa, sillä se oli lennätettävä toiseen maanosaan!
Isompi sydän lähti eräässä jouluvaihtopaketissa Yhdysvaltoihin. Kerron lisää vaihdosta kun se on ohi! Uskalsin tänne blogiin kuitenkin laittaa, koska vastaanottaja ei ymmärrä suomea, vaikka osaisikin jotenkin tulla tänne vakoilemaan! Hah!

Lankana 7 veljestä. Pääväriä kului reilu sata grammaa ja kuviovärejä jonkun verran. Unohdin punnita kun olivat jotain jämiä.

Myös nämä sukat menivät vaihtopakettiin. Yritin aluksi neuloa Novitan sukkalehden ohjeella, joka oli tehty Nalle-langalle. Oma lankani oli 7veljestä, joten kuvittelin, että lasten koolla tulee sopiva. Ei tullut.

En ehtinyt pingottaa ennen lähetystä!

Aloitin sitten uudestaan vähemmillä silmukoilla. Tällä kertaa aloitin varpaista, sillä minusta sydänkaavio toimi paremmin näin päin. Tein kärjen kuten Tiina Kuun Virroissa, jotka neuloin Tour de Sockissa. Muuten käytin pitkälti Ullan kärjestä aloitetun sukan ohjetta, jossa oli sattumalta juuri sama silmukkamäärä kuin näissä! Jes!

Yritin tehdä "ainaoikein-resorin", mikä oli jälleen huono idea. Sukan suusta tuli todella löysä. Sitten ajattelin, että jos päättelisin nurin, varsi ei rullaisi. No rullasihan se. Sitten meni hermo ja virkkasin reunuksen. Jotenkin näiden sukkien neulominen oli ärsyttävää, vaikka lanka olikin paksua ja nopeaa neuloa. Toivottavasti vastaanottaja kuitenkin pitää niistä. :)

Tänään olen viettänyt yksityisiä pikkujouluja ja tehnyt jouluvalmisteluja. Kerron niistä sitten ensiviikolla! Pian on valmistumassa myös häämatkatakkini, jännittävää!

Kokeilin myös suolan kasvattamista!
Ps. Laitoin kaikki tekstit keskelle kun tyhmä Blogger ei suostu tasaamaan osaa vasemmalle.

lauantai 31. lokakuuta 2015

Pinterest-fail: Tuparilahjat

Tykkään tosi tosi tosi paljon istua kotona ja katsoa Netflixiä. Välillä on kuitenkin annettava sohvalle tauko ja käytävä jossain. Erityisen hyviä tilaisuuksia tällaiseen ovat esimerkiksi juhlat ja muut tapaamiset ystävien ja tuttavien kanssa. Silloin tällöin saan kutsun, joskus kutsun itse itseni!

Tällä kertaa sain kutsun tupaantuliaisiin. Parasta tupareissa on tietenkin tuparilahjojen antaminen! Viimeksi kun olin vastaavanlaisissa juhlissa, vein hienot virkatut korit.

Korit on virkattu Novitan Tuubi-langasta. Muistaakseni virkkasin ne ihan vyötteen ohjeella ja ne menevät sisäkkäin! :) Somisteet olivat valmiiksi vastaanottajan luona.
Tällä kertaa budjetti oli todella tiukka (0 €). Ajattelin olla niin kova tyyppi, että otan kotoa jotain turhaa kamaa ja teen niistä hienompaa kamaa! Luomisprosessi oli aika rankka; tuntui, ettei mistään meinaa tulla mitään. Pinterestin kuvissa taas näytti niin helpolta, mutta todellisuudessa olisi pitänyt käyttää mittanauhaa ja nuppineulaa. MITÄÄÄH!?

Päämateriaaleina olivat vanhat farkut ja vielä vanhempi kukallinen tyynyliina.
Ensimmäisenä mieleeni tuli valmistaa upea farkkukori, johon survon sitten jotain sisään. Löysin Pinterestistä tämän helponnäköisen ohjeen. Tai näin tuon kuvan ja inspiroin loput. Leikkasin farkun lahkeesta (liian pitkän) pätkän ja aloin ompelemaan. Hetken päästä huomasin, että jos olisin halunnut oikean puolen ulospäin, olisin voinut vaikka kääntää nurjan puolen ulospäin ommellessa.

No ei tässä vielä mitään; nurja puoli on rouhea. En turhaan mitannut kulmien kokoa ja niistä tulikin ihan hyvät näppituntumalla. Jos vielä teen tällaisen, aion kuitenkin varmuudeksi mitata. Vuoresta tuli vähän liian pieni, sillä en jättänyt saumavaroja (!?!?!). Kanzii sitten myös jos tekee tällaisen niin leikata ne pohjan farkkukulmat irti tai pohjasta tulee epätasainen (niin kuin minulla).

Karsea kuva, sori.
Sitten jouduin miettimään mitä survon upean ja hyvin onnistuneen säilyttimen sisälle. Muistin nähneeni tällaisen Pidean (Pinterest + idea = Pidea, capiche?) ja leikkelin farkun toisesta lahkeesta tuommoista puolentoista sentin levyistä kudetta. Tässäkin meinasi käämi kärähtää useampaan kertaan, ennenkuin pääsin sopivaan rytmiin. Tein enemmän lisäyksiä kun kiekko meinasi kupertua ja vähemmän kun se alkoi löpertää.

Tuli kuitenkin tosi hieno! Lankana oli Novitan Woolia ja Teeteen Pallasta, joita molempia kului tuntematon määrä. Työkalunani oli 5,5 millin koukku. Tätä ei ehkä voi käyttää pannulappuna, koska siinä on vähän reikiä, mutta pannunalusena se on kätevä!

Vähän tuli keväinen setti, toivottavasti tupari-pari pitää edes jostain jutusta!
Sujautin mukaan vielä käsinsäilöttyjä chili-valkosipuleita ja pölyrätin. Pölyrätistä kerron lisää myöhemmin! Nyt harmittaa, että tuli tehtyä kaikki tuollaiset keväiset vaaleansävyiset aurinkotuliaiset, koska itse ainakin pyrin siirtymään vahvempaan sisustusvärimaailmaan näin syksyllä.

Lölz. Nyt menen kauneusunille ja laitan postauksen tulemaan ajastuksella tupareiden jälkeen!

torstai 22. lokakuuta 2015

Aktiivista kulinarismia

Terve! Ei ole vieläkään mitään käsitöitä esiteltävänä vaikka niitä onkin jo valmistunut, osaa pitää vielä pantata, että tulevat yllätyksenä vastaanottajille. Toisaalta, eipä ne yllätykset täällä blogissa esittelemällä mene pilalle kun ei täällä käy oma äitinikään lukemassa! HAHAHA!

Eilen olimme pupun kanssa suklaakurssilla. Sain Elämyslahjojen raakasuklaaworkshopin (workshop on hipsteriä ja tarkoittaa työpajaa) syntymäpäivälahjaksi työkavereilta (jotka ostivat minulle myös kuumailmapallolennon) tammikuussa. Kurssi oli vain yhdelle hengelle, joten ostin sydänkäpyselleni samanlaisen hänen syntymäpäivänään (ei kannata tehdä niin, sain selville, että lahja oli aika kallis).

Raakasuklaan valmistus oli tosi helppoa ja hauskaa! Vaikka alkuun jouduimme kuuntelemaan puolituntisen hehkutuksen superfoodeista kahvila-galleriassa Kalliossa, saimme loppujen lopuksi hyvät ohjeet suklaan tekemiseen kotona! Alla hieman kuvia puuhista.


Onneksi meillä on jo valmiiksi kotona Ikean suklaanvalmistuskipot.
Jauhettua suklaapapua



Niin syntyi herkullista suklaata!


Jos haluat itsellesi tällaisia rumia yksilöllisiä Teemu Keisterin Ukkeli-maalauksia, kannattaa käydä Ruplassa (Helsinginkatu 16). Tarjolla myös superfoodeja ja vintage-vaatteita (vintage on hipsterin kieltä ja tarkoittaa "kirppiskamaa kalliilla").

Suklaatyöpajan järjestänyt firma muuten on nimeltään GreenStreet. Sieltä muitakin superfood-kursseja ja raakakakkuja.
Tänään kokkasin kurpitsaa! Ostin kilon kurpitsan Prismasta koristetarkoituksiin ja lupasin valmistaa sen sisuksesta herkkuaterian.

Komea yksilö, eikö!?

Kun olin leikannut kannen irti, kaivoin sisuksen ulos ja erottelin tuon rihmaston siemenistä. Siemenet menivät pannulle paahtumaan kun olin ensin pyöräyttänyt ne oliiviöljyssä, suolassa ja pippurissa. Rihmastoista tein kurpitsasoseen kurpitsaleipää varten! Kurpitsaleivän ohje.

Kurpitsasose:

Keitä kurpitsamuhjua pienen vesimäärän kanssa kunnes se on varmasti pehmeää. Survo siivilän läpi. Valmis!

Itse hedelmälihan kaapiminen ulos oli hieman hankalampaa. Päädyin vain viiltelemään sisusta, jonka jälkeen kaavin sen ulos lusikalla. Käytin hedelmälihan kurpitsa-porkkanasosekeittoon, jonka kanssa tarjosin paahdetuilla kurpitsansiemenillä aateloitua kurpitsaleipää!

Olipa kurpitsaa! Yleensä jätän mieluummin ruoan valmistuksen muille ja nautin valmiista tuotoksista. Nämä onnistuivat kuitenkin hyvin (toisin kuin jälkiruoka, ei siitä sen enempää)!


Päätin sijoittaa hienon halloween-asetelman parvekkeelle, jotta naapuritkin voisivat iloita siitä. Parvekkeella se ei myöskään houkuttele banaanikärpäsiä ja varmaan säilyy paremmin kuin keittiön pöydällä.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Ompelukurssilla

Huh! Tällä viikolla en ole paljon ehtinyt kirjoitella, sillä olen ollut aika kiireinen. Ehdin kuitenkin käydä ompelukurssilla perjantaina. Opettelimme neulosten ompelua tavallisella ompelukoneella Tikatassa.

Satuin törmäämään kurssiin ihan vahingossa kun selailin internetin ihmeellistä maailmaa. Olen aiemmin käynyt Tikatassa poistamassa tarpeellisia käsityötarvikkeita ja huomannut, että henkilökunta on erittäin ammattitaitoista.

Unohdin välittömästi, mitä olin alunperin ostamassa ja käytin viimeiset rahani kurssiin (joka oli kyllä edullinen, minulla ei ollut vain paljon rahaa).

Kun olin kerran jo ommellut näiden tilkkujen toiset reunat yhteen, ompelin toisetkin reunat ja jätin peukunreiät: Kämmekkäät valmiit!
Kurssilla testailtiin erilaisia niksejä  ja neuloja joustavien kankaiden ompeluun ja nyt pursuilen ideoita! Odottakaa vaan kunhan ehdin toteuttaa ne! Tuntui, että ompelutaitoni nousivat uudelle asteelle parin tunnin aikana.

Tässä...

...ihanat muotikuvat...
...uusista kämmekkäistä!
Onnekseni opiskelimme kurssilla myös joustokantin ompelua! Edellisellä kerralla (jolloin ompelin stringit) ei tekniikka ollut vielä ihan hallussa.
Tässä vielä kuva mökille juhannuksena istuttamastani ruususta. Se oli kasvanut huimasti ja aukaissut monta ihanaa kukkastakin! Leikkasin ne talteen kuivumaan ja peittelin juuriston lehdillä. Toivottavasti kasvi selviää talven yli :)

Tulipa vähän tylsä postaus. Lupaan skarpata sisällöntuottamisessa!

perjantai 9. lokakuuta 2015

Jouluvalmistelut alkavat Kierrätyskeskuksesta!

Olen aloittanut jo joulusiivouksen. Viime viikolla siivosin vaatekaapin, katsoin, mitä vaatteita käytän vielä, mitkä kesävaatteet talvisäilytykseen jne. Ilmeisesti noin puolet rääsyistä menivät poistoon tai suurin osa vaatteista oli likaisina (mikä on todennäköisempää), sillä kaappiin jäi aika paljon tyhjää tilaa.

Poistovaatteet kävin viemässä Kierrätyskeskukseen. Ajattelin samalla katsoa jos löytäisin uusia tilalle. Ei löytynyt vaatteita, mutta vaikka mitä muuta mielziä kyllä!

Riikinkukko ja peura

Nämä pikkuiset taulut bongasin parilla eurolla. Ostin viime vuoden Outlet-messuilta (tai jostain, eläin- ja kädentaitomessut olivat samassa) ison vaaleanpunaisen peuralautasen. Harmi, että tein ostoksen aika nopeasti ennen messujen sulkeutumista, enkä ehtinyt tiedustella, mitä reittiä Rodoksen matkamuisto on kulkenut antiikkikauppaan. Taidan käydä joku päivä kysymässä, en näköjään osannut verkkohakea oikealla hakusanalla.

Liimasin tällaiset huopataustat peittämään rumaa ja likaista taustaa. Eihän niitä kukaan näe, mutta tulipahan tehtyä!

Tietääkö joku, saako lautasia vielä raahattua Rodokselta tai mille ajanjaksolle kyseiset matkamuistot kuuluvat?

Tässä kaikki kolme asetelmassa!
Seuraavaksi aion paljastaa hieman, mitä jouluvalmisteluja olen suorittanut lahjojen ja siivouksen aloittamisen lisäksi! Turussa kirppistellessäni löysin allaolevassa kuvassa komeilevat kynttilänjalat. Ostotapahtuman jälkeen huomasin, että isommassa oli hyvin pieni reikä!! Onnexi löysin Kierrätyskeskuksesta kolmellakymmenellä sentillä pikku tuikkukipon, jonka liimasin reilulla Erikeeperillä kynttilänjalkaan!

Myös hieno tonttukoriste KK:sta

REILU turaus liimaa.
Otin myös vähän jotain sekalaisia tarvikkeita, parit jouluverhot ja ilmaispisteeltä pöytäliinan, mutta katsotaan niitä sitten, kun niissä on jotain esiteltävää!