Ajattelin, että virkkaan yhden neliön päivässä ja kymmenen päivän päästä minulla on uusi kauluri. HAHAHAHAHAA! Lol. Ei tod. Kyllästyin viiden päivän päästä ja annoin tylsien palasten hautautua johonkin. Ehkä käyttäisin ne jossain vaiheessa johonkin muuhun.
Kuinka ollakaan, kun kävin läpi jotain vanhoja tavaroita isäni luona, löysin kuusi hyvin kauan sitten virkkaamaani isoäidinneliötä. En todellakaan muista mitä niistä olisi pitänyt tulla, sillä virkkasin ne jo ennen kuin olin löytänyt Ravelryn.
Tässä lähtötilanne. Viisi kolme vuotta sitten virkattua ruutua ja kuusi vielä vanhempaa. |
Eihän sitä pikkuiselta hupsuttelulta voi välttyä kun näkee näin mahtavan kannanoton. |
Joka tapauksessa Pandoran laatikko oli auki, eikä paluuta normaaliin elämään enää ollut. Aiemmin olin satunnaisesti virkkaillut Prisman lankavalikoiman lankoja jollain helpoilla ohjeilla ja yllättäen edessäni oli ainakin miljoona uutta ohjetta, lankaehdotusta ja jonkun muun neulojan projektia, joista isnpiroitua ja saada vinkkiä omiin hommeleihin.
Onneksi opettelin heti kirjaamaan kaikki projektit ylös omalle Ravelry-sivulleni. En olisi muuten mitenkään voinut muistaa mitä koukkua olin käyttänyt näihin ruutuihin tai milloin olen projektin aloittanut.
Myöhemmin löysin myös mahdollisuuden kirjata ylös kuluneita lankamääriä ja mitä minulla on varastossa. Kun löysin Ravelryn keskustelupalstat, kaikki tarpeeni sosiaaliseen elämään oli kadonnut.
Palatakseni vielä päivän asiaan, eli tähän kauluriin: se on aivan surkea. Koska olen Ravelryyn liittymisen jälkeen totuttanut itseni myös huomattavasti pehmeämpiin lankoihin, ei 7 veljestä tunnu enää siltä, että haluaisin pitää sitä kaulaani vasten. Lisäksi renkulaa ei saa pyöritettyä kaulan ympäri niin, että se lämmittäisi. Kaulahuivin tärkein tehtävä on mielestäni kuitenkin pitää lämpimänä, joten projekti taitaa olla epäonnistunut.