Sussu 2.0

Olen saanut paljon kehuja aiemmasta Sussu-tunikastani (se maatuskallinen), joka on kyllä aivan mielzi vaikka itse sanonkin. Kun Susannan työhuoneen Facebookissa mainostettiin uutta trikoista versiota Sussusta, en voinut olla tilaamatta upskua (upeaa siis) käsinpainettua kangasta.

Jälleen kangas ehti marinoitua useamman kuukauden kaapissa. Tällä kertaa en kuitenkaan pelännyt mokaavani vaan muistelin tuskien taivalta, joka maatuska-sussun ompelu oli. Jotenkin siinä kun oli sitä resoria ja joustava kangas ja huppu ja kaksi vasenta hihaa ja vaikka mitä. Oli se niin rankkaa.

Tällä kertaa kuitenkin koko homma kaavojen piirtämisestä valmiiksi vaatteeksi hoitui yhdessä iltapäivässä! Aikaa tietenkin säästi se, etten tällä kertaa asetellut kaavoja mitenkään tai miettinyt kuvioiden suhdetta toisiinsa. Huomasin myös, että uudella ompelukoneella ompeleskelu sujui huomattavasti joutuisammin kuin vanhalla Evan rotjakkeella.

Jätin helman viisitoista senttiä lyhyemmäksi kuin kaavassa, joten tämä taitaa olla enemmän paita kuin tunika. Suoristin kaavan takaosan niin, että sain leikattua selkäpalasen yhtenä kappaleena. Tämä saattoi aiheuttaa selän pienen pussituksen, mutta väliäkö hällä. Huonosti ommeltua pääntietäkään ei kukaan huomaa jos en kerro. No nyt kerroin, hups.

Bambutrikoo joustaa enemmän kuin bambucollege, joten otin tällä kertaa pienemmän koon (36). Napakan ja laadukkaan oloista kangasta jäi vielä reilusti, joten saan ainakin yhden paidan vielä! Jäljelle tosin jäi vain mustaa, sillä kaikki painatukset olivat kankaan toisessa päässä.

Vähän siirryttiin nyt maatuskasta hillitympään. Olen käyttänyt viime aikoina niin paljon värikkäitä vaatteita, että musta tuntuu ihan oudolta. Tosi skarpin näköinen vaate kuitenkin. Jopa aviomies on kehunut paitaa jo kahdesti ja ihan pyytämättä!

Satakieli

Olen aina pitänyt kaikenlaisista mysteereistä, arvoituksista ja salapoliisitarinoista. Muistelen, että meillä oli pienenä parikin eri etsiväkerhoa. Olisipa ollut muuten hienoa, jos aikuiset olisivat joskus panostaneet ja keksineet mysteerin ratkaistavaksi etsiväkerhollemme. Emme tainneet ratkaista ainuttakaan juttua, mutta kerran harjoittelin naamioitumista etsivähommia varten ja menin toisen luokan koulukuvaan saippuaa kulmakarvoissa.

Huivi piti kuvata nopeasti, joten langanpäitä on vielä pikkuisen vapaana tuolla. Niitä pääteltäviä pätkiä olikin muuten aika lailla.

Mutta asiaan! Mysteerineulonta on lähes yhtä jännittävää (tai miltä kantilta sitä nyt katsoo) kuin ala-asteikäisten etsiväkerho. Aluksi saadaan tietää tarvittavat välineet ja langat, joita sitten käytellään kun tietyin väliajoin ohjetta julkaistaan lisää. Kukaan ei tiedä millainen lopputuloksesta tulee, vau! Parempaa olisi enää se, että vihjeet pitäisi vielä ratkaista ennen neulomista.

Yleensä olen kuitenkin kuullut kaikenlaisista mysteerioista vasta sitten kun ne ovat jo ratkenneet, eli valmiin tuotteen ulkonäkö on yleisessä tiedossa. (Kertaakaan en ole päässyt superkuuluisan Stephen Westin mysteereihin, perkele) Nyt kuitenkin olin ennen joulua oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja pääsin mukaan joulukalenterimysteerihuivin neulontaan (annan anteeksi, jos et jaksanut lukea sanaa "joulukalenterimysteerihuivi").

Tämän kivan joulumysteerin suunnittelija on Heidi Alander ja huiviohje kulkee nimellä Satakieli. En halunnut käydä ostamassa lankaa. joten otin jotain isompia ja pienempiä jämiä Dropsin Alpacaa (molemmat violetit ja beige) sekä jotain muita. Vaihdoin vähän värejä vielä lennossa; kolmas violetti vaihtui tummaan vihreään ja vaaleanvihreää paremmin raitalankana toimikin keltuaisen väri.

En punninnut jämiä aluksi, joten en tiedä paljonko lankaa tähän kului. Puikko oli 5,5 mm ja huivista tuli aika mukavan kokoinen. Pari virhettä työhön jäi ja jatkoin lankaakin huivin keskellä, enkä siististi reunoissa kun ajattelin pitäväni tämän itse. Kuitenkin kävi niin, että eräs työkaverini ilmoitti jatkavansa kohti uusia haasteita ja tajusin huivin sopivan paljon paremmin hänelle. Myöskään hän ei nyt unohda minua niin helposti kun annoin näin hienon lahjan.

Hieno tuli, vaikka langanpäiden päättelemisessä menikin melkein yhtä kauan kuin neulomisessa. Nyt menen neulomaan itselleni uutta huivia kun olen ilmeisesti hukannut lempparini, eli Neva-huivin. Hiljainen hetki kauniin huivin muistolle. Noin. Meni jo.

Villahousut

Ai että! Niin sitä on uuteen vuoteen pyrähdetty ihanan talvisissa ilmoissa! Onneksi puntti ei alkanut väpättää, sillä sain jouluna valmiiksi VILLAHOUSUT! VAUDE!

Neuloin näitä pöksyjä joulukalenterina. Edellisellä kerralla neuloin jämälankajoulukalenterista saamillani langoilla pitkävartiset raitasukat. Päätin ehkä jo silloin tai sitten myöhemmin, että seuraavaksi ovat vuorossa villahousut.

Omiakin jämiä piti pistää varmaan parisataa grammaa sekaan. Sata grammaa kuoriutui joulukalenterista. Jotenkin tosi mukavasti kaikki jämät tuli käytettyä.

Neulominen oli kerrassaan riemastuttavaa ja joulukalenteriprojektiksi tämä sopi siinä mielessä mukavasti, etten olisi varmasti saanut näitä koskaan valmiiksi jos joulukalenteri olisi kannustanut neulomaan pikkuisen joka päivä.

Ohjeena käytin Dropsin So Cozya ja puikkona oli.. hmm.. kolmonen. Olisin voinut käyttää vaikka pienempiäkin puikkoja, sillä joustinneule venyy aika rankasti. En ole vielä varma, joudunko laittamaan vyötärölle kuminauhan. Farkkujen päällä villikset pysyvät kyllä ilmankin, mutta jos haluaisin käyttää näitä vaikka hiihdellessä toppahousujen alla, tarvitsisin kyllä kiristystä vyötäröön.

Pöxy ja villapöxyt. heh..